Tervetuloa kiipeilyn maailmaan!

Kiipeilyn historiaa

Kiipeilyn historia ulottuu syvälle ihmiskunnan menneisyyteen, mutta urheilullisena tai harrastuksellisena toimintana se on melko nuori ilmiö. Kiipeilyyn on aina liittynyt seikkailunhalua, fyysistä haastetta ja luonnon kanssa tasapainottelua. Kiipeilyn kehitys lajina heijastelee teknologisia, kulttuurisia ja yhteiskunnallisia muutoksia.

Modernin kiipeilyn historia alkaa usein alppikiipeilyn eli vuoristokiipeilyn varhaisista vaiheista. 1700-luvun lopulla alppimatkailu ja tutkimusretket alkoivat kiinnostaa Euroopan älymystöä.

Vuonna 1786 tapahtui yksi kiipeilyn merkkipaaluista: Jacques Balmat ja Michel-Gabriel Paccard kiipesivät Mont Blancille (4810 m), jota pidetään alppikiipeilyn syntyhetkenä.

Tätä seurasi ns. "Alppien kultakausi" (1854–1865), jolloin brittiläiset ja sveitsiläiset kiipeilijät valloittivat suurimman osan Alppien huipuista. Yksi aikakauden tunnetuimmista hahmoista oli Edward Whymper, joka valloitti ensimmäisenä Matterhornin vuonna 1865 – traagisesti, sillä neljä seitsemästä kiipeilijästä kuoli paluumatkalla.

1900-luvun alku toi mukanaan kiinnostuksen maailman korkeimpiin vuoriin. Himalajalla kiipeily alkoi 1920-luvulla, kun brittiläiset retkikunnat yrittivät kiivetä Mount Everestille.

Vuonna 1953 Sir Edmund Hillary ja Tenzing Norgay saavuttivat Mount Everestin huipun, 8848 m, ensimmäisinä tunnetusti. Vastaavasti Annapurna I (8091 m) valloitettiin ensimmäisenä yli 8000-metrisenä vuorena vuonna 1950.

Nämä huippusuoritukset loivat pohjan korkean vuoriston kiipeilyn ja seikkailukiipeilyn nousulle.

Alkujaan kiipeily tarkoitti pääosin vuoristokiipeilyä, mutta 1900-luvun mittaan lajista alkoi kehittyä useita alalajeja:

Trad- ja big wall -kiipeily

Kehittyi erityisesti Yhdysvalloissa, kuten Yosemitessa, jossa El Capitanin kaltaiset seinämät valloitettiin useita päiviä kestävillä nousuilla.

Royal Robbins, Warren Harding ja Lynn Hill olivat merkittäviä nimiä. Hill teki ensimmäisenä vapaannousun El Capitanin The Nose -reitistä vuonna 1993.

Sporttikiipeily

Nousi suosioon 1980-luvulla, kun pulttien käyttö mahdollisti turvallisemman kiipeilyn. Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa kehitettiin reittejä, joissa painopiste oli teknisessä vaikeudessa, ei vuoren huiputtamisessa.

Tähtinä nousivat esiin kiipeilijät kuten Wolfgang Güllich, joka loi vaikeusasteen määrittelyyn uuden tason reitillä Action Directe (9a) vuonna 1991.

Boulderointi

Alun perin boulderointi oli harjoittelumuoto, mutta 1990-luvulla siitä tuli oma lajinsa. Lyhyet mutta äärimmäisen vaikeat reitit ilman köysiä, vain patjat turvana.

Fontainebleaun metsä Ranskassa ja myöhemmin alueet Yhdysvalloissa (esim. Hueco Tanks) nousivat boulderin keskuksiksi.

Sisäkiipeily ja kilpailumuotojen kehitys

1990-luvulta eteenpäin kiipeily alkoi siirtyä myös sisähalleihin, mikä teki lajista entistä saavutettavamman ja ensimmäiset kilpakiipeilyn MM-kisat järjestettiin vuonna 1991.

Lajit jaoteltiin kolmeen päämuotoon: nopeus-, sporttikiipeily ja boulderointi.

Sisäkiipeilyn yleistyminen avasi ovet olympialaisiin ja vuonna 2020 (Tokion olympialaiset) kiipeily oli ensimmäistä kertaa mukana.